Lukolla jo kriisipalaverin paikka?

8-lukko_karpatTiistaina Lukko koki kotijäällään tappion Ilvestä vastaan lukemin 1-3. Molempien joukkueiden viimeisten otteluiden kolumnit ovat hyvin punasävytteisiä, mutta lauantain kierrokselta molemmilla alla olikin ennen keskinäistä kohtaamista voitokas peli. Vauhtia tiistai-illan pelistä ei puuttunut, mutta raumalaisten ongelmat hyökkäyspäässä tuntuivat jatkuvan. Runsaidenkaan ylivoimaminuuttien aikana tulosta ei syntynyt, kun taas Ilveksen ratkaisumaali tehtiin Lukon ainoan kaksiminuuttisen aikana.

Ottelun ykköstähti oli itseoikeutetusti voittomaalin iskenyt Otto Koivula, jonka rannelaukaus upposi vieraiden ensimmäisen YV-hyökkäyksen päätteeksi Lukkovahti Kaapo Kähkösen selän taakse. Lukon ainoasta osumasta vastasi hiljattain ykkösketjuun nostettu Joonas Niemelä ja Roni Seväsen syöttöpiste kyseiseen maaliin oli puolustajatulokkaan ensimmäinen piste Liigauralla. Ilveksen avausmaalin syöttänyt Marcus Fagerudd taas sai suihkukomennuksen ottelun toisessa erässä viikateiskustaan Toni Suurosen käsivarsille. Suuronen selvisi onneksi tilanteesta mustelmilla, mutta Lukon ylivoima ei onnistunut maalinteossa viiden minuutin rangaistuksen aikana. Ilveksen avausmaalista vastasi Arto Laatikainen. Vierasjoukkueen kolmas maali syntyi kolmannen erän loppuvaiheilla tyhjään verkkoon.

Lukon maalivahtiosasto vahvistui viime viikolla tsekkiläisellä Jakub Stepanekilla, joka toimi ensimmäisessä Liigapelissään luukkuvahtina. Kähkösen otteet sen sijaan ovat jo lähellä miehen totuttua tasoa huonon alkukauden jälkeen, joten herääkin kysymys, oliko maalivahtihankinta tässä tapauksessa järkevä ratkaisu? Jo viime kaudella Liigarinkiin nostettu Antti Karjalainen siirtyi loppukauden lainasopimuksella HPK:n riveihin, joten Stepanekin ja Kähkösen lisäksi Lukon kassarirosteria täydentää A-junnuikäinen Lassi Lehtinen, joka ei toistaiseksi ole pukenut Liigapaitaa päällensä. Monien mielestä joukkueen tulisi keskittyä parantamaan puolustajaosastoa, mutta itse näkisin suurimpana ongelmana hyökkäyspään ailahtelevuuden. Hyvänä päivänä Tappara laitetaan tiukoille, huonona päivänä otetaan häntäpään joukkueilta takkiin niin, että helisee.

Ilveksen otteet vieraskentällä olivat kaiken kaikkiaan huippuluokkaa. Vaikka riveistä puuttuikin muutaman tähtipelaajan lisäksi myös joukkueen kapteeni, joka pelipäivän aamuna lähti vaimonsa tueksi synnytyssairaalaan, Karri Kiven johtamat tupsukorvat antoivat muistutuksen vaarallisuudestaan. Lauantain 2-0 JYP-voiton ja täyden tiistain pistepotin myötä Ilves nousi 9. sijalle tasapisteisiin Jukureiden kanssa, kun Lukko taas jatkaa kyntämistään sarjajumbona. Raumalaisilta odotetaankin jyrkkiä korjausliikkeitä, mikäli Lukko aikoo pitää kiinni alkuperäisestä kauden tavoitteestaan, eli mestaruudesta.

 

0 Comments

You can be the first one to leave a comment.

Leave a Comment

 

— required *

— required *