Miksi jääkiekkokaukalossa tappelut ovat sallittuja?
Pelaaja tömähtää laitaan äänekkäästi toisen rymytessä polvi edellä päälle. Tunteet kuumenevat niin katsomon puolella kuin kentälläkin. Hanskat tipahtavat kenttään ja nyrkit kohoavat heilumaan naaman eteen. Sitten viuhuu niin kauan kunnes tuomari kerkeää väliin.
Tämä näky ei valitettavasti ole täysin vieras suomalaisissa jääkiekkokaukoissa. Jääkiekko on itsessään jo fyysinen laji, ja kaukalon sisällä adrenaliini, jännitys sekä rasitus voivat puhkaista väkivaltaisia tilanteita pelaajien kesken.
Jääkiekko on kontaktilaji, joten taklaukset kuuluvat asiaan. Jääkiekkoväkivallasta puhutaan, jos taklauksen tarkoitus on ollut toisen pelaajan vahingoittaminen, tai jos pelaajat yltyvät tappelemaan nyrkein. Jääkiekkoväkivallan seurakset näkyvät lähinnä pelikieltoina, eivätkä ne joudu lain silmissä suurenkaan tarkastelun alle.
Suuressa yleisössä onkin herännyt kysymys: Miksi jääkiekossa voit mukiloida toisen ihmisen ilman, että sinua vastaan nostetaan syytteitä? Katsomon puolella tilanne on jo täysin toinen – nyrkin heiluttajat tullaan noutamaan järjestyksenvalvojien toimesta ja toimitetaan poliisin hoteisiin.
Pohjois-Amerikkalainen kulttuuri rantautui Suomeen
Eurooppalainen jääkiekkoilu on perinteisesti ollut melko puhdasta, eikä tappelut ole siihen kuulunut. Kaukalossa nähtävät tappelut ovatkin rantautuneet kaukaloihimme Pohjois-Amerikasta.
NHL-liigassa kaksinkamppailuilla ja taklauksilla on näkyvämpi rooli kuin vaikkapa SM-liigassa. Tappeluita ei myöskään nähdä niin tuomitsevalla silmällä, vaan ne kuuluvat olennaisesti peliin. Tähän löytyy looginen selitys historiasta.
Kanadassa, jääkiekon kuningasmaassa, laji ei syntyessään ollut mikään herrasmiehille tarkoitettu peli. Mukaan pääsi kuka tahansa, riitti että luistimet löytyivät omasta takaa. Aluksi pelikentillä pyörivätkin lähinnä metsä- ja rautetietyöläiset, joille ison ja kovan miehen imago oli tärkeä.
Kanadalaisessa kulttuurissa yhteisö on aina ollut tärkeä, ja tämä näkyi myös joukkueen kesken. Kunniaa ei rankaisematta loukattu, ja tämä johti usein nyrkkien heilutteluun.
Jääkiekkotappelu johti kuolemaan
Jääkiekkotappelut voivat pahimmillaan johtaa pysyviin vammautumisiin tai jopa kuolemaan. Ensimmäinen pelaaja, jota on syytetty toisen pelaajan murhasta, oli kanadalainen Allan Loney, joka murjoi vuonna 1905 kentällä kuoliaaksi vastajoukkueen pelaajan, Alcide Laurinin.
Loney tunnettiin ajallaan pahamaineisena tappelijana kaukalossa. Häntä vastaan nostettiin murhasyyte, mutta Loney puolusti itseään väittäen tapahtunutta itsepuolustukseksi, ja syytteet alennettiin tapoksi. Loppujen lopuksi tapauksen käsittelyssä, vain viiden tunnin pohdinnan jälkeen, Loney vapautettiin kaikista syytteistä.
Miksi tappelijoita katsellaan kentällä
Miten sitten jääkiekkotappeluita voidaan puolustaa? Vaikka tappeluluvut ovatkin alenemaan päin, ne ovat kuuluneet lajiin aina, ja tulevat todennäköisesti siihen kuulumaan vielä pitkään.
Jos tappeluista on jotain hyvää, niin ne puhdistavat kyseenalaisissa pelitilanteissa syntyneet paineet kertaheitolla. Tappelun jälkeen peliä voidaan jatkaa puhtaalta pöydältä.
Joskus voi käydä niin, että vastakkaisessa joukkueessa pelaa sikailija, joka tekee jatkuvasti törkeyksiä kaukalossa. Tällöin voi olla ymmärrettävää, että oman joukkueen pelaajat haluavat suojella omia miehiä, ja kouluttavat öykkäriä kovemmin ottein.
Sen sijaan puhtaista taklauksista seuraavat käsirysyt tuovat vain harmia, ja voivat vahingoittaa joukkueen imagoa. Pelaajien pitää saada pelata kunnollista kontaktipeliä ilman pelkoa myllyyn joutumisesta.
